27 joulukuuta, 2009

Touhupeppukohtaus - Luova taiteilija lumessa

Heräsin tikkana aavistuksen ennen viittä ja nousin ylös ennen heräämistä. Tilastollisesti outo mielentila jatkui varsinaiseen kohtaukseen saakka: päätin luoda lumet!! Käsittämättömän päätöksen jälkeen sipaisin naamaan puolikkaan litran mehua ja kasauduin vaatteisiini, laitoin ämpärin*) soimaan inspiroivaa progressiivista rockia (Jethro Tull) ja etsiydyin kolan ääreen =).

[ *)mp-3-soitin]

Varsinaisesti ei ollut uutta lunta toimitettu Oy Pilvi Ab toimesta, vain Tuuli-perhe oli kasannut kunnon kinoksia kulkuväylille, joten puuhaa yhdelle miehelle isossa piha-alueessa oli juuri sopivasti. Viiskytminuuttinen hurahti kevyesti, tosin iltäpäivällä, tai viimeistään huomenaamuna käsivarsien olemattomat lihakset kyllä tulevat muistuttamaan tästä kohtauksen epäluonteenomaisuudesta..;D.

Nyt täytyy hieman selittää sillä luulen lukijan ihmettelevän sankarillista esitystapaani varsin arkisesta talviaamupuhteesta. Asumisyksikössämme majailee kymmenkunta miespuolista hömelöä sekä alfanaaraana taustayhteisön työntekijä, topakka täti by the way, joskin hieman arka konahtelulle, mräyh!
Noh, joka tap. laumadynamiikka on muotoutunut sellaiseksi että olen lähinnä keskittynyt yhteisten toimien hoidossa sisätilojen puhtaanapitoon sekä lauman yhteisten asioiden organisoimiseen. Luonteenomaisesti olen se henkilö joka voi tehdä välttävästi/tyydyttävästi mitä tahansa hommaa eli ns. sijaistaa. Kokkina on tullut heiluttua, riitoja soviteltua, kaikenlaista pientä säätöä mitä tarvitaan laumassa, kuten diplomaattisia toimia johdon ja kansalaisten välillä. Tarvittaessa voin kyllä, kuten tuli taas todistettua, luoda vaikka lumet vaan yleensä se on pakon edessä. Syy: minut on 1990 hassutettu Zero Nine -yhtyeen toimesta luomaan lumet heidän silloisen Kuusamossa sijaitsevan harjoitustilan, omakotitalo, pihalta. Tein kahden viinipullon diilin ja uskoin olevan hyödyksi, tekeväni palveluksen ja ansaitsevan pikku valkkarikännin. Well, nuori huiputtettu pihalle, kola käteen ja perkele! palttaantunutta lunta puoli metriä!! Silloisen jääräpäisyyskohtauksen ansiosta vöyhkäsin liki koko pihan ja olin kuin en olisikaan, ja jonkin oudon lappilaisen, miehisen hulluuden perusteella ansaitsin niin sanotusti pisteitä ja arvostus (tai hulluuden pelko) kohosi tuon yhteisön silmissä=).

Takaisin asiaan: silloin tällöin pitää tehdä noita asioita jotka muut yleensä tekevät ilman mitään pakkoa (tai tällaista analyysiä=) ja nyt oli hieno hetki tähän toimintamalliin. Ehdin tehdä työn juuri sopivasti ennen kuin normisti työn tekevät heräävät ja keitin vielä aamukahvitkin. Yleensä herään vasta yhdeksän viiva kahdentoista korvilla:)

Tämä pitkä hehkutus asiasta johtaa seuraavaan - kun olen ajattelija hyvinkin pitkälle, eli fundeeraan, tuumailen, mietiskelen, ajatusrattaita pyörittelen a) huviksi, b)hyödyksi, c) muuten vaan, ja tasapainotilan täytyy vallita jotta ajatus sujuu ilman vääristyneitä johtopäätöksiä, täytyy minun sen 85 prosentin kelauksen vastapainoksi toimia 15 prosenttiä valveillaoloajasta, siis ihan fyysistä tekemistä. Periaatteessa tähän riittää normaalit huoltotoimenpiteet kuten siivoaminen, pyykkäys ja esim. kävely. Nyt joulun aikaan, kun on tullut syötyä, maattua ja tuijoteltua hypnoruutua poikkeuksellisen paljon, ja säästä on saanut hyvän tekosyyn jäädä tuleen makaamaan, niin tuo tasapaino on järkkynyt.
Tästä seuraa stressiä, impulsiivistä kiivailua ym. tunnetilojen ylilyöntiä, joten havaittuani (jo puolitoista päivää sitten, varapatterilla kävin hetken=) mielen suistumisen tasapainottomaan tilaan, lykkäsin seuraamuksellisia päätöksiä vaativat ajatusketjut ja huvittelin kuulani kanssa - kirjoitellen hassuja tekstejä, sanoitellen radiosta kuuluvia biisejä uudestaa, hölmöillen tilannekomiikalla joka välissä, ja sen sellaista huuhaapuuhaa. Hauskaahan se on mutta silti pitää muistaa että sen synty liittyy siis ajatelun yliprosenttiosuuteen ja nyt aamulla automaattikorjaus iski! Siis oli pakko tehdä fyysistä toimintaa joten yhdistin pakkotilan sekä lauman tiettyjen jäsenten perseennuolennan eli pisteiden keruun ja yleihyödyllisen toimenpiteen ja tein siis lumityöt.

Nyt lopetukseksi on sanottava että kun on annettu tämä ongelmanratkaisukoneen perustyökalu eli aivot, ja henkilökohtainen elämän tarkoitus on auttaa ihmisiä ajattelun, henkisyyden, psyyken ongelmatapauksissa (siis sellainen ärsyttävä keittiöpsykologi:P) niin lumen luonnistakin saa tällaisen kuvauksen aikaiseksi, liitettyä sen kaiken maailman asioihin ja kirjoitettua tästä kaikesta vieläpä blogi niin ei voi sanoa muuta kuin että......hmmmm, niin, mitäs enää sanomaan mitään, eiköhän sitä tullut sanottua sanottava, joku voisi sanoa että useaan kertaan;DDDDDDDD

Vielä kuvitteellisen puolison antama pusu hyvin tehdystä aamurupeamasta=)


Oikein hyvää ja merkityksellistä sunnuntaipäivää,

T: Sus'

p.s. kaupanpäälle yöllinen tajunnanvirtausruno...

INSOMNIA



Vihdoinkin!
Sanoista tekoihin,
juuri niin kuin sen kirjoitin.
Huolella suunnittelin.

Kääntelin, valossa & varjossa,
läheltä ja kaukaa,
Silmät sulkien, koskettelin....
Kaikki oli niin kuin pitääkin.

Vuodesohvani koenukkuminen
saattoi alkaa=)

Itseäni ohjeistin, ajastin:
oikean kyljen aloitusvuoro,
kuoro enkelten puuttuu!!
Ihan kaikkea kuviteltua tarvitse,
eikä olemassaolevaa, saa olematto-
maksi, se on jokin kaava...


Vuodesohvani kuusiokolopultit
täytyy kiristää!

Uni, Uni, oi ihana Uni,
Kiitos kun palasit.

26 joulukuuta, 2009

Satasen raja rikki! .. ja muuta jorinaa.

Dodiih

Ahkeran mainostuksen jälki näkyy, viidessä päivässä yli sata kävijää (älkää selittäkö mitään laskurin toiminnasta, olen sokea/kuuro/mykkä)!! ;DD

Se on Tapanin päivää, taidan laittaa eräälle Tapanille jonkun ääliömäisen tekstiviestin asian johdosta, nimillä on niin mukavaa leikitellä, niillä juuri muuta käyttöä ole yksilöimisen lisäksi. Sekin on kyseenalaista kun nimenä on jokin juhavirtanen, yksilöidy siinä sitten kun jo samassa koulussa on muutama samanniminen. Googlasin tässä joku päivä itseni, minuakin löytyy monenlaisena versiona, yksi mm. väsää ristikoita:o Kaikkeen minäkin ehdin, heh.

Muuttoasiat pyörii mielessä, tahtoisi niin kovin varmistua tästäkin asiasta, minusta on kasvanut epävarma pessimisti kaikenlaisten kolhujen jäljiltä, sillä olen luonteeltani enemmän realistinen optimisti. Toisaalta seura alkaa vaikuttaa, kohta neljä vuotta täyteen täällä asumisyksikössä jossa koko ajan ympärillä enemmän ja vähemmän rikkoontuneita persoonia.
Eräs ikuinen pessimisti varsinkin ketutaa ajoittain, puheessakin koko ajan negatiivisiä ilmauksia tyyliin elämä on lusimista, saunan löylyistä lähteminen luovuttamista jne. Varsinkin nämä alkoholiosaston miehet rassaa ajoittain, erittäin herkkänahkaisia, impulsiivisia ihmisiä, yksikin naljailee kaikista kaikille mutta jos pieni pilkka sattuu osumaan häneen niin hyvä kun ei päälle käy, ovet paukkuen katoaa ulos=)
Voivoivoi tai sitten ei, mitäpä tässä voivottelemaan, meitä on moneen junaan, osa jää asemalle.Sitten on niitäkin jotka kyselevät hölmönä jotta mikä helvetin juna? Kiskot?

Jos asiat menee putkeen,pääsen viettämään tupaantuliaisia ja syntymäpäiväjuhlia samaan syssyyn!! 13.1. tulee täyteen 42 vee täällä tallaamista. Koska olen kilahtanut alkulukuihin (=voidaan jakaa vain itsellään ja ykkösellä) niin tuosta vuosi- ja päivämäärästä saakin revittyä irti kaikenlaista numerokivaa=) 13.1.2010 pelkästään sisältää 2x1,2,3.. ja se 42, se on seitsemän ensimmäisen (1,2,3,5,7,11,13) summa!! Linnuradan käsikirja liftarille -opuksessahan tämä on se vastaus kaikkeen, tai ainakin siihen kysymyksen joka pitää esittää jotta selviää maailmankaikkeuden, elämän ja muun sellaisen tarkoitus;D

Tähän loppuun kuva jolla ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa :P

Hammashuoltoa susien tapaan:


Tokeentukaa joulusta pikkuhiljaa, älkää käykö vaa'alla jotta ette suruunne joisi välipäiviä=)

T:Sus'





Iiiihan loppuun kysymys: mikä on pääsiäiskäpälä?

25 joulukuuta, 2009

Levykokoelma

Näin nuori ja niin horisko!!
Annoin kaverille linkin netlogin levykokoelma-blogiin ja pyysin valkkaamaan mp3-soittimen kaupantekijäisiksi haluamiaan levyjä jotka sitten lataan soittimeen. Tämän jälkeen hävitin koko netlog-profiiliin!! ;DDD

Tumpula mikä tumpula, heheheheh...

No, tässä tämä nyt kuitenkin on ja onhan tässä se hyvä puoli että näette te muutkin mitä musaa Sus' jolkotellessaan huudattaa (liikun nykyään lähes aina laput korvilla usat soiden).

AC/DC
- Back in black
AC/DC - Dirty deeds done dirt cheap
AC/DC - For those about to rock
AC/DC - High voltage
AC/DC - If you want blood (uou got it)
AC/DC - Live at Donongton 1992
AC/DC - Powerage
AC/DC – Highway to Hell
AC/DC – Let there be rock
Al Di Meola - Casino
Al Di Meola - Elegant Gipsy
Al Di Meola, John McLaughlin, Paco de Lucia - Friday night in San Francisco
Alan Parsons Project - Pyramid
Alanis Morissette - Supposed former infatuation junkie
Alanis Morissette - Jagged little pill
Alanis Morrisette – under rug swept
Alice in Chains - Live
Animals – Live at Go-go club
Anna Abreu - Now
Anssi Kela - Nummela
ATB - The Dj'3 in the mix
Audioslave - Audioslave
Audioslave – Revelations
Banco de Gaia - Last train to Lhasa
Beck Jeff – Kokoelma
Black Sabbath – Live at last
Bloodpit - Off the hook
Bon Jovi - Crush
Bon Jovi - Keep the faith
Bon Jovi - New Jersey
Bon Jovi - These days
Cafe mystique
CCR – The Concert
Cheap Trick - Collection
Cher – Believe
Clash – Out the Crap
Clubbed out in Ibiza
Clubber's Guide To... Trance
Clubbers guide to Ibiza 2002

Cornelius Vreeeswijk - en Fattig trubadur
Coverdale/Page
Crash test dummies - God shuffled his feet
Cream - Disraeli gears
Cypress Hill - Los Grandes Exitos En Espanol
Deep Purple - Fireball
Deep Purple - In rock
Deep Purple - Live in Japan
Deep Purple - Machine head
Deep Purple - Who do we think we are
Deep Purple – Sandinavian nights
Dio – Holy diver live
Dire Straits - Alchemy
Dire Straits - Love over gold
Disturbed - Ten thousand fists
Dj Tiësto - In my memory
Doors - Morrison hotel
Doors – Doors
Doors – Eka
Doors – Waiting for the sun
Dylan - punainen kokoelma
Egotrippi – Matkustaja
Elviksen kokoelma - 50-luvun keikka
Eppu Normaali - Tie vie
Eva Dahlgren - En Blekt Blondins Ballader 1980-2005
Eva Dahlgren - Fria världen 1.989
Free – kokoelma
Fundamental – With intent to pervert the cause of in justice
Haloo Helsinki! - Haloo Helsinki!
Hassisen kone - Täältä tullaan Venäjä
Havana Black - family collection 1987-2007
Head your mind – VA collection
Headfirst - Brightshinybeats
Hector – Parhaat(kok)
Honey B.T-Bones - Ninety-nine
Hooters - Defenetive collection
Howlin' Wolf - The Collection
Ibiza - A mutiny mash-up!
Iron Maiden - A Matter of life and death
Iron Maiden - A Real Live Dead One
Iron Maiden - Killers
Iron Maiden - Powerslave
Iron Maiden – Number of the beast
Ismo Alanko - Kun Suomi putos puusta
J.J. Cale - Classic
J.J.Cale - Travel-log
Jean-Michel Jarre - Houston/Lyon concerts
Jethro Tull - Nightcap
Jethro Tull - Too old to rock'n'roll: too young to die
John Lee Hooker – Father of the blues ”Live”
John Lee Hooker - Never get out of these blues alive
John Mayall Bluesbreakers with Eric Clapton
Johnny Cash - At Madison squere garden
Johnny Cash - Prison songs
Johnny Winter - collection
Juice – Sinä
Kalevala - People no names/Boogie jungle
Kemopetrol - Everything fine
Kemopetrol - Teleport
Kingdom Come - Kingdom Come
Klubbheads - desire 5
Kolmas nainen - Hyvää ja kaunista
Led Zeppelin - In through the outdoor
Led Zeppelin - IV
Led Zeppelin - II
Led Zeppelin - Presence
Led Zeppelin – I
Led Zeppelin – III
Led Zeppelin – Physical graffiti
Linkin Park - Hybrid theory
Live - Throwing copper
Live - Mental jewellery
Live - Secret Samadhi
Live - The Distance to here
Lou Reed - Collection
Mahavishnu Orchestra - Visions of the Emerald Beyond
Marianne Faithfull - Broken english
Mariska - Sudenhetki
Mariska – Memento mori
Mariska – Toisin sanoen
Matrixx - clubimusamix
Meat Loaf - Bat out of hell
Megadeth - Still alive and well
Megadeth - Youthanasia
Megadeth - Countdown to Extinction
Metallica - reload
Mike Oldfield - Crises
Mike Oldfield – Songs of distant earth
Motörhead - I got mine
Motörhead - No sleep'til Hammersmith
Nature one vol 5 - The Festival
Nazareth - Hair of the dog -Live
Nazareth - Snaz -House full(live)
Nighwish - wishmaster
Page/Plant - No quarter
Page/Plant - walking into Clarksdale
Papa Roach - Infest
Pate Mustajärvi - NYT!
Paul van Dyk - Return of God
Pearl Jam - Bin-Au-Ral
Pearl Jam – Ten
Peer Günt - eka ja Throught the wall
Pekka Pohjola - Visitation
Pekka Pohjola group - Kätkävaaran lohikäärme
Pink Floyd - Dark side of the moon
Pink Floyd - Division bell
Pink Floyd - Wish you were here
PmmP – Kovemmat kädet
PmmP – Kuulkaas enot!
PmmP – Leskiäidin tyttäret
Police – Synchronicity
Popeda – Hullut koirat
Prodigy - Fat of the land
Put your hannds up!
3cd konehuttua
Queen - Live macig
R.E.M. - Live
Rainbow - Difficult to cure
Rainbow - Finyl vinyl
Rainbow - Long live rock'n'roll
Rainbow - On stage
Rainbow - Rising
Rainbow - Ritchie Blackmore's
Rasmus - Dead letters
Red Hot Chili Peppers - One hot minute
Robert Johnson - kokoelma
Robert Plant - Dreamland
Robert Plant - Fate of nations
Roger Waters - Pros and cons of hitchiking
Rush - 2112
Rush - A Farawell to kings
Rush - Caress of steel
Rush - counterparts
Rush - Different stages
Rush - Exit....stage left
Rush - Grace under pressure
Rush - Hemispheres
Rush - Hold your fire
Rush - Moving pictures
Rush - Permanent waves
Rush - Power windows
Rush - Presto
Rush - Roll the bones
Rush - Show of hands
Rush - Signals
Rush - Snakes and arrows
Rush - Test for Echo
Rush - Vapor trails
Rush -in Rio
Rush – All the world's stages
Sakari Kuosmanen - Ihana elämä
Sakari Kuosmanen - Ihana elämä
Sakari Kuosmanen - Onnen lyhteet(kokoelma)
Sakari Kuosmanen - Sakari Kuosmanen
Santana - Abraxas
Santana - Caravanserai
Santana - Eka
Santana - III
Santana – El Corazon manda (live)
Sapattivuosi – Vol. II
Saxon - a Collection of Metal
Shakti with john McLaughlin - Natural elements
Sheryl Crow - C'mon C'mon,
Sheryl Crow - The Globe sessions
Sheryl Crow - Tuesday night music club
Sheryl Crow and friends - Live from Central park
Sielun Veljet – Kansan parissa 1 (live)
Smak - Sic transit
Soundgarden - Badmotorfinger
Soundgarden - Superunknown
Springsteen Bruce – Magic
Stray cats - Rock this town
Swarai - Future Asian beat
Tangerine Dream- eka tai kok...?
t.A.T.u. - 200 km/h in the wrong lane
Tervomaa Jonna - Halo
Tervomaa Jonna – Jonna Tervomaa
Tervomaa Jonna – Neljä seinää
Tervomaa Jonna – Parempi loppu
Tervomaa Jonna – Viivalla
Tesla – Extented versions (live)
Thin Lizzy - Live and dangerous
Thin Lizzy - Thunder and lightning
Tom Waits - Foreign affairs
Tom Waits - Heart of the saturday night
Trance 2000 vol.2
Tuomari Nurmio – Hullu puutarhuri
U-2 - Johshua tree
U-2 - Unforgettable fire
Whitesnake - 1987
Whitesnake, Coverdale, Coverdale-Page - Silver anniversary collection
Who – Who's next
Vilkkumaa Maija - Ei
Vilkkumaa Maija - Meikit, ketjut ja vyöt
Vilkkumaa Maija - Pitkä, ihana leikki
Vilkkumaa Maija - Se ei olekaan niin
Vilkkumaa Maija - Superpallo
Vilkkumaa Maija -Ilta Savoyssa (live)
Vilkkumaa Maija – Totuutta ja tehtävää(kokoelma+4 biisiä uusia)
Willie Nelson - kokoelma
Yardbirds - kokoelma
Zen Café - Jättiläinen
Zen café - Ua ua
Zero Nine - Eyes on the rear-view mirror
ZZ Top – El Loco
ZZ Top – Rio grande mud
ZZ Top – Tres Hombres

24 joulukuuta, 2009

Joulu on taas, kynttilät täynnä puuroo!!

Hiihaahoo, hyvää joulua kaikille!

S'on jouluaatto ja lahjat avata saa! Aloin heräillä vähän ennen seitsemää ja tuo ajatus pukkasi mieleen, avaten silmät seljälleen! Valot päälle ja rapisuttamaan paketteja, hyvä kun ehdin käydä vedet heittämässä. Olen oppinut vanhemmalla iällä arvostamaan jouluisia pieniä iloja;DD.
Nuorempana nimittäin mutsi piti kukkakauppaa ja sehän on alan sesonki joten joulut tuli aika tehokkaasti harrastettua lapsityövoimana olemista: olin se jannu joka toi niitä kukkapaketteja Vaajakosken alueella kymmenisen vuotta ja teininä olin sitten joulupukkina lippukunnan järjestämässä pukkipalvelussa.

Ensimmäisestä paketista ilmaantui laatua. Haisuli-pyyhe (sinänsä villi idea=) sekä Viivi ja Wagner -sarjakuva (sarjakuvat ovat autuutta!) Kiitos tästä Tampereen tontulle=)

Toinen oli kaksiosainen (sisältää osia-pakettinahan se saapuikin=): Roope-setä -lehtiä, suklaata, klassista musaa -cd ja ylläripyllärinä Siili-muki!!, sellainen versio missä pikkusiili esitelmöi korvien kätevyydestä tunneilmaisussa, huaaaaa!! ihana, varsinkin kun mukana oli erilaisia teepusseja, kyllä nyt kelpaa naaaaatiskella. Kiitos tästä Stadin tontulle!

Kolmas oli ääneen repeämisen paikka: Mauri Kunnaksen Robin Hood-värityskirja sekä puuvärit!!! "Ei ole todellista" totesin ääneen ja heko-hihi-hohottelin, ottaen huomioon että se tuli kuvataiteilijalta!!
Ruåtsinpyhtään tonttu saa tämän joulun erikoismaininnan ylettömän villistä ideasta<3

Kiitos joulupukille ja mahtihalit kaikille tontuille, te teette elämästä muutenkin elämisen arvoista!

Hyvää joulua ja saamisen iloa näin aattona,

T: Sus'

22 joulukuuta, 2009

Naiset näyttivät styrkkarin paikan kuluneella vuosikymmenellä!

Maija Vilkkumaa - Kesä



Tämä biisi kolahti kuin tavarajuna päin näköä kiskoilla seisoessa ja sen jälkeen näin RMJ:n keikan telkussa, se oli sitten syvää ihastumista musiikkiin. Kuten on ollut 12-vuotiaasta lähtien jolloin oli opeteltava soittamaan rumpuja sisäisestä pakosta.

Maija Vilkkumaa on 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen hienoimpia musiikintekijöitä, muutenkin naiset ovat jyllänneet henkilökohtaisella listallani tänä vuosikymmenenä, tämän biisin olen valinnut omalla listallani vuosikymmenen parhaaksi suomenkieliseksi rockbiisiksi.

Jonna Tervomaa - Myöhemmin



Tässä toinen hyvä esimerkki eli Jonna Tervomaa, hänen kohdallaan tosin meni hieman kauemmin, en jotenkin pitänyt eri osa-alueista mutta silti kokonaisuus kummitteli ja lopulta Jonna tunkeutui aliseen tajuntaan ja jäi sinne istumaan, odotti niin kauan että valaistuin :D Itse biisi on tolkuttoman hieno, herkkä, nyyh!perkele!

Mariska - Anteeksi




Mariska iski jossain 4. vuoden paikkeilla. ensin hieman vierastin tuota musiikkia, siis hip-hoppia, vaan naisen ääni ja sanojen tärkeys ynnä hienous laittoivat musiikilliset asiat sivuun. Edelleenkään minulta ei löydy Mariskojen lisäksi kuin yksi hiphop-levy eli Cypress Hillin espanjankielinen levy.
Tässä Marsikan eka "hitissä" on sitten hieno koukku sanoissa ja kertosäe toimii upeasti.

Lisää on pukannut, on Anna Puu, Chisu, Anna Abreu(jonka ennustin pärjäävän paremmin kuin voittajan eli sen Koivusen jäpikän, ihan ulkomaita myöten ja kas, tuollahan se keikkuu enklantin klubilistalla, m'oon visionäärinen elukka=) jne.....

Kulunut vuosikymmen on siis ollut naisten, siis suomirokissa, ulkomailla suuntaus on ollut enemmänkin retroa, kaikenmaailman bändit on kaivettu naftaliinista ja kierrätetty, osan olisi voinut suosiolla jättää unholaa.

Hatunnosto Suomen rokkaaville Naisille!!
Näytitte styrkkarin paikan tällä kertaa ;DD

-Sus'

p.s. Styrkkari=vahvistin

21 joulukuuta, 2009

Kauhia säätö päällä=)

On tämä bloggaaminen oma lajinsa, siis en tarkoita sisällöntuotantoa, puhettahan piisaa, vaan tätä perskeleen säätämistä että sain esim. kävijälaskurin...kauhia rojekti=)
Tietysti meni sormi pers...suuhun heti miten ja ei kun huutelemaan apuja pitkin poikin nettiä vaan: IHAN itse löysin kun aloin jääräpäisesti puurtaa läpi eri vaihtoehtoja.

Mutta mutta, nyt on laskuri että ei kun kylään vaan jotta alka luvut juosta;D

Loppuun aivopieru:
Se susi siitä Punahilkka-sadusta, se juoksee Karjalassa, miksi?

"Hei Karjalasta Hilkan minä löysin, löysin Hilkan pienen, punaisen..."

Tadaa!

-Sus'

Hiihaa, hän blogin aloittaa!!!

Laitetaas heti alkuun kaikki netissä käytetyt aliakset eli:

Hevoinen: tällä on tullut kommentoitua muiden blogeja. Alunperin otin käyttöön kun eräs ihminen ei halunnut erään foorumin ja oman blginsa yhdistyvän toisiinsa minkään mutkan kautta. Tämän siis hylkään ja alan käyttää tätä Sus'jolkottelee....

Elvistellen: tämä on tunnuksena Harhakuvassa, (lauluja, sanoituksia, runoja, siis omia)
Maija Vilkkumaassa,(keskustelufoorumi aiheesta)
ja www.80srocks.netissä.(keskustelufoorumi aiheesta)

Samuel Väsy: Samuel Väsy | Netlog (siis profiili netlogissa, löytyy mm. miun kaunis naamaseni, tämän hävitän tässä joku päivä, kokolailla kuollut mesta)

Olen ensi tammikuussa 42 vuotta täyttävä ajattelijaihminen. Well, kaikki ihmiset ajattelee, tosin saisivat ajatella vähän enemmän kun sitä varten on oikein lihaskin luotu. Siis erikseen=)

Muusikkona olen poukkoillut pienestä pitäen, ammatikseni en sitä halunnut tehdä. Laiskuus estää, ja ennen kaikkea musiikin soittamisen/tekemisen hauskuus säilyy näin paremmin (seliseli=).

Kirjoja olen ahminut heti kun osasin kontata kirjastoon, joskus 10-12 vanhana siirryin aikuisten osastolle. Lukeminen on niiiiiin jees.

Keräilyvimman alettua kasasin jonkinlaisen cd-kokoelman, kirjoja vähän ja nyt uusimpana elokuvia, satakunta on kertynyt eli siis elokuvat kolahtaa.

Varsinainen elämä sujuu tällä hetkellä ja tästä eteenpäin työkyvyttömyyseläkeläisen statuksella. En oikein ymmärrä miksi pääsin eläkkeelle, omasta mielestä ihan toimintakuntoinen vaan pitkä historia työttömänä ja varsinkin vakuuttava luettelo käyttämistäni substanssiaineista (lue: keskushermoston kautta vaikuttava aineet) riittivät minun siivoamiseksi tilastoista. Lievää aadeehoodeeta tai jotain sellaista on mutta kenelläpä ei;DD?

Elämän tarkoitustani, sitä annettua, toteutan auttamalla ihmisiä psyyken ongelmissa, ihan vain mekaanikkotasolla. Mikäli antaa aihetta niin ohjaan "oikeille" päälääkäreille. Loistavimmista saavutuksistani on erään koulukiusatun saaminen raiteilleen, eivät muuten enää vittuile sille pätkääkään, heh. Toki oli muutakin ongelmaa tällä tytöllä (oli 13 kun aloitin) mutta niistä ohjasin puhumaan muille, vierempää löytyville. Tämä projekti siis tapahtui netitse, sen sata miljoonaa viestiä...vuosi ja kolme kk meni ennen kuin uskalsin laskea irti/oli valmis omilleen. Hieno tyttö, paljon paskaa tuuria.

Kuunnelkaa toisianne, havaitkaa surua, ongelmia, jne....ja toimikaa!

Sus' jolkottelee..... (henkieläimeni on Susi, Naakka tarkkailee kokonaisuuksia, Haukan katseenkin saan aikaiseksi ja tarvittaessa paiskaan pöytään Miljoona Pupua=)